maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ilman nettiä.

Heippa

Mä oon huomenna lähdössä mökille, saarelle, paikkaan jossa ei ole sähköä eikä todellakaan internettiä (tässä siis syy siihen, etten postaa ainakaan viikkoon). Musta tuntuu, että nykypäivän nuorisolle ihan yhtä paljon kuin aikuisillekkin, on tullut ilmiselväksi asiaksi päästä joka päivä nettiin jonkinlaisella älylaitteella. Voin ihan täydellä omatunnolla myöntää, että se on mulle myös aika ilmiselvä asia.

Kun koko maailma on omien sormien ympärillä, on vaikeaa olla käyttämättä sitä mahdollisuutta hyväksi. 

Internetin yksi monista hyvistä puolista on muunmuassa se, miten sen avulla voi tutustua moniin uusiin ihmisiin ja pysyä yhteydessä vanhoihin tuttuihin. Vanhan koulukaverin osoite vaihtunut ja haluaisit pitää yhteyttä? Etsi hänet Facebookista ja pistä siellä viestiä. Sama pätee muihinkin sosiaalisiin medioihin.

Meillä oli protulla tosiaan someton päivä, mikä tarkoitti sitä, että meiltä otettiin yhtenä iltana puhelimet pois ja ne saatiin takaisin vasta seuraavana iltana. Meillä oli koko paikassa tasan yks kello, ja se oli keittiössä. Oli hauskaa huomata miten aluksi mahdottomalta vaikuttava haaste oli yllättävän helppoo. Eka ilta oli tosi hankala, kun ei tosiaan nähnyt kelloa mistään. Aamupäivällä mä huomasin etten edes muistanut, että mulla ei ollut kännykkää. Juttelin muiden kanssa vielä enemmän kuin yleensä, pelleilin ulkona ja hassuttelin tiimiläisten kanssa, enkä sitten loppujen lopuksi miettinyt kelloakaan lähes yhtään. Kokonais tuntimääräksi ilman puhelinta tuli noin 25 tuntia, ja oon tosi ylpee itestäni.

Varsinkin kesäsin mä yritän unohtaa puhelimen, mutta välillä se voi olla haastavaa. Mulla siihen auttaa esim se, että alotan jonkun mielenkiintoisen kirjan lukemisen, johon sitten yleensä jään koukkuun ja mun on pakko lukea se loppuun ennen kuin voin tehdä mitään muuta. Tai sitten treenailen sirkusjuttuja, pelaan sulkapalloa tai jotain lautapeliä tai otan aurinkoa.

Sammuttakaa välillä puhelin ja eläkää hetkessä.

xoxo, Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti